henrika lax

Sunday, December 21, 2014

Man is a house, 2014

Man is a house

Watercolour 30x21, 2014

Man is a house

Watercolour 30x21, 2014

Man is a house

Watercolour 30x21, 2014

Man is a house

Watercolour 30x21, 2014

Man is a house

Watercolour 30x21, 2014

Man is a house

Watercolour 30x21, 2014

Man is a house.

Everything started in my childhood when I moved into the big yellow stone house in Tampere. Of course I did not realise at the time, how breathtaking and life-changing the consequences would be. The house with its tall, airy, quiet rooms, where you could curl up on the wide windowsills and gaze at the magical garden and watch how autumn turned into winter, and winter into spring. Lots of beautiful hideaways and cubbyholes in unexpected places. The mysterious attic and the basement, where you could make the most remarkable findings. The door to the steep basement stairs that you passed quickly, with a vague feeling that something dangerous could reach out to you from the other side. But above all the meditative silence and the sense of infinity of the house, its tranquility, its beauty and its presence.

We, the children, were able to run around freely and play in the beautiful surroundings. The constantly ongoing transformation of the lilac arbour, the berry bushes and the fruit trees enhanced the pulse of the changing of the seasons. The magical ice formations on the beach, different every day, and the sparkling wintry skiing tours to the lighthouse of Siilinkari, with oranges and cocoa in our backpacks. Water dripping from the eaves and the scent of earth in the spring, the first parade of hedgehogs of the year, the cubs walking behind their mother, eagerly exploring the surroundings. It was an oasis in the middle of town.

When we moved into an apartment in Helsinki in 1986, everything was suddenly gone. The silence was replaced by the noise of the apartment building, the air and the light by an almost unbearable stuffiness. When we moved away, the house was demolished, and the the beautiful old cultural environment was transformed into an area of apartment blocks. I longed for the paradise of my childhood and felt such grief and emptiness that I could not bring myself to return to the site until 2010.

But really important things are indifferent to parameters set by external reality. The house started to live its life in my dreams. The real house was replaced by the house of my dreams. How can it be possible that we never took any photographs of the house while we lived there? Of course, fragments of the house can be seen on photos taken on festive occasions, but there are no photos of the house itself or its surroundings. Perhaps the lack of photos has enhanced the need for internal pictures. It is like an amputated part of my soul, constantly returning and reminding me of its presence. I constantly return to the house in my dreams, I visit the rooms and explore them. Sometimes I am a child, sometimes an adult, sometimes both at the same time. Sometimes I am alone and sometimes I am accompanied by someone. Often I return to look for something that I have lost.

But the house has not continued its existence only in my dreams, it has continued to exist in my outer reality as well. In 1993 my husband and I bought an old shipmaster's homestead, built in 1850, in Åland. For 17 years we commuted between Helsinki and Åland while we restored the house. Of course the house was a different one, as well as the location, but the atmosphere is the same as that of the house of my childhood. The same stillness and light, lilacs and berry bushes in the garden. And everything is located in an old cultural environment. In my dreams the houses and their surroundings are merged into one another.

In 2011 the house found its way into my paintings, at first in the form of interiors, and later as constructions. The renovation of the house in Åland was finished, and we moved there for good. We have now started to renovate the outhouses, and my new studio is nearly completed. The work never ends. Moving to Åland and the ongoing renovation have brought chaos and a change of identity into my life. In order to process that, I have started to work with buildings in a state of transformation in my art, buildings in various states of decay and construction. Renovating a house is a concrete way to experience and leave traces in time. You are preserving something old and constructing something new. The past and the present meet and walk hand in hand.

Houses are like people, a continuing process of construction and decay. The outer and the inner world, dream and reality, meet in my paintings, like a giant identity project that captures my inner and my outer reality, my physical surroundings, my dreams and my art.

Translation Birgitta Björkqvist

Monday, September 23, 2013

Interior

Interior 1 Oil on board, 80x90 cm, 2011

Interior 2-5, 4 pieces, 61x34, Oil on board, 2011

Interior 6, Oil on board, 61x34 cm, 2011

Interior 7-8, Oil on board, 61x34 cm, 2011

Interior 9, Oil on board, 80x90 cm, 2011

Interior 10, Oil on board, 91x61 cm, 2011

Thursday, September 19, 2013

Interior

Interiör

I en konstnärs liv kommer det tider, när det finns behov av att se tillbaka på sin produktion. För mig har en sådan tid infallit nu, framförallt p g a stora omställningar i mitt eget liv, så det är naturligt att blicka tillbaka och försöka skapa kontinuitet och orientera mig i min nya tillvaro.

När jag blickar bakåt, kan jag konstatera att mänskan och rummet har varit återkommande motiv. Rummet som har avbildats, har varit än det yttre rummet, än mänskans inre rum. Oberoende av vilket rum jag har avbildat, är rummet framförallt ett existentiellt rum. Det yttre rummet har förvandlats till en metafor för existensen, en scen där mänskan är som en flyktig gäst på resa genom tidens flöde, en försvinnande gestalt, alltid i rörelse, alltid på väg. Det kanske inte är så konstigt med tanke på att den röda tråden, mitt övergripande tema, är tiden och mänskan.

Förändringar i mitt måleri dyker alltid upp av sig själva. Ingenting har heller någonsin dykt upp, utan att det burit på en starkt laddad inre motivation och en mening för mig själv. Måleriet har tagit en ny vändning och efteråt gäller det att börja söka innebörden i det faktum, som redan har ägt rum. Ibland är jag genast med på noterna och har nycklar till det som händer. Ibland reser jag genom en stor ovisshet, innan målningarna börjar avslöja sina betydelser. Det har varit mycket huvudbry den här gången: varifrån kommer dessa målningar och vad bär de för mening? Mest förbryllad har jag varit över att interiören, som på något sätt aldrig blivit meningsbärande för mig som målare, plötsligt bara finns där.

Förändringar i mitt måleri har alltid hört samman med förändringar i mitt yttre liv. I knappa tjugo års tid har min man och jag renoverat ett gammalt hus från grunden. Jag har sett det förändras, sett gammalt brytas ner och uppstå i ny form och nytt byggas upp. Huset, 150 år gammalt och beläget i ett gammalt kulturlandskap, ger mig en konkret känsla av att vara ett led i den historiska tiden. I det långsamma, meditativa bygget har huset vuxit in i mig och jag har vuxit in i huset. För ett år sedan flyttade jag till Åland, efter nitton år av pendlande. Livet på landet har ett annat tempo. Om jag oroade mig för att ”bli blind” för skönheten i naturen och näromgivningen, när jag ständigt vistas i den, så kan jag bara med stor tillfredsställelse konstatera att det har gått precis tvärtom. I tystnaden och långsamheten öppnar sig nya hemligheter, som bara avslöjar sig för den som tar sig tid att vara stilla. Det repetitiva elementet i vardagen avslöjar en rikedom av nyanser och variationer. Hur faller ljuset just idag? Hur vandrar ljuset i rummet under olika årstider och väderförhållanden? Det som kan te sig som ett jämntjockt sjok av novembergrått, blir till en rik palett av förändringar som ständigt äger rum. Varje dag, om än aldrig så grå och regnig, bär på sin egen unika karaktär. Ingen dag är den andra lik. I mina målningar finns det repetitiva elementet närvarande; några få motiv, laddade med ny betydelse i varje enskild målning.

Huset står i den psykoanalytiska teorin för mänskans identitet. Ett långt och långsamt husbygge i den yttre världen har också samtidigt inneburit ett identitetsbygge, en resa inåt. Att bygga är att längta. Att bygga är att drömma. I mina målningar har interiören för mig kommit att betyda både ett yttre, fysiskt konkret avbildat rum och ett inre existentiellt, poetiskt och imaginärt rum. Förtätade betydelser, överlappningar, ambivalens, en lek med rytm, upprepning och variation kan sägas vara poesins särmärke. Jag rör mig nu i en friare rymd än förut. Interiören har starkt geometriska kvaliteter: fyrkanter, trianglar, cirklar. Samtidigt som de innebär något statiskt, innebär de en förenkling som pekar mot det abstrakta måleriet. De geometriska grundformerna finns också långt bak i tiden i alla kulturer och de är laddade med andlig och existentiell symbolik. Inom mig återvänder jag till mitt ursprung: bildkonstnären och litteraturvetaren har äntligen hittat ett hem, inte ett delat, utan ett gemensamt inre rum.

Sisätila

Taiteilijan on joskus elämässään tarve katsoa taaksepäin ja tarkkailla tuotantoaan. Itseni kohdalla sellainen aika on nyt, ennen kaikkea sen vuoksi, että omassa elämässäni on tapahtunut suuria muutoksia. Tämän vuoksi on luonnollista tutkiskella menneisyyttä, ja näin luoda jatkuvuutta ja sopeutua uuteen elämään.

Kun katson taaksepäin, voin todeta, että ihminen ja tila ovat olleet toistuvia aiheitani. Olen kuvannut sekä ulkoista tilaa, että ihmisen sisäistä huonetta. Riippumatta siitä mitä olen kuvannut, kyseessä on ennen kaikkea ollut eksistentiaalinen tila. Ulkoisesta huoneesta on tullut olemassaolon metafora, näyttämö, jolla ihminen on hetkellinen vieras matkalla kautta aikojen, haihtuva hahmo aina liikkeellä, aina matkalla. Punainen lanka, yleisteema maalauksissani on aina ollut aika ja ihminen.

Muutokset maalauksessani ilmaantuvat aina itsestään. Kyseessä on yleensä ollut jokin voimakas sisäinen motivaatio tai henkilökohtainen merkitys. Maalaukseni on vaihtanut suuntaa, ja olen jälkeenpäin joutunut miettimään jo tapahtuneen tosiasian merkitystä. Toisinaan olen heti kärryillä, ja minulla on tapahtumien avaimet käsissäni. Joskus elän epävarmuudessa ennenkuin maalaukset paljastavat merkityksensä. Tällä kertaa minulla on ollut paljon päänvaivaa: mistä nämä maalaukset tulevat ja mitä ne tarkoittavat? Eniten minua on ihmetyttänyt mistä sisätila, jolla ei koskaan ole ollut minulle maalarina mitään merkitystä, yhtäkkiä on ilmaantunut maalauksiini.

Muutokset maalauksessani ovat aina yhteydessä ulkoisen elämäni muutoksiin. Vajaat kaksikymmentä vuotta olemme yhdessä mieheni kanssa kunnostaneet vanhaa taloa perustuksia myöten. 150 vuotta vanha talo sijaitsee vanhalla kulttuuriseudulla, ja tunnen olevani konkreetti osa historiallista aikaa. Hitaan ja meditatiivisen korjaustyön aikana talosta on tullut osa minua ja minusta on tullut osa taloa. Vuosi sitten muutin pysyvästi Ahvenanmaalle, yhdeksäntoista vuoden edestakaisen matkustamisen jälkeen. Maalaiselämällä on oma rytminsä. Aluksi pelkäsin, että ajan myötä ”sokeudun”, enkä enää huomaa luonnon ja lähiseudun kauneutta, koska elän siellä koko ajan. Onneksi olen huomannut, että asia on aivan päin vastoin. Olemassaolon hiljaisuudessa ja hitaudessa avautuu uusia salaisuuksia, jotka huomaa vain jos itse on aivan hiljaa. Arjen toistuva elementti saattaa näkyviin sävyjen ja variaatioiden runsauden. Miten valo osuu juuri tänään? Kuinka valo liikkuu huoneessa eri vuodenaikoina ja eri sääolosuhteissa? Marraskuun tasapaksusta harmaudesta saattaa kehittyä ikuisesti muuttuva rikas paletti. Jokainen päivä, oli se sitten kuinka harmaa ja sateinen tahansa, on ainutlaatuinen. Kaikki päivät ovat erilaisia. Kertaan maalauksissani muutamaa aihetta, joihin latautuu uusia merkityksiä jokaisessa maalauksessa.

Psykoanalyyttisessä teoriassa talo merkitsee ihmisen identiteettiä. Ulkoisen maailman pitkä ja hidas talon rakentaminen on samalla merkinnyt identiteetin rakentamista, matkaa sisimpääni. Rakentaminen om kaipaamista. Rakentaminen on haaveilemista. Maalauksissani sisätila merkitsee sekä ulkoista, fyysistä, konkreettisesti kuvattua huonetta, että sisäistä, eksistentiaalista, runollista ja kuvitteellista huonetta. Tiivistämistä, päällekkäisyyttä, ambivalenssia, rytmillä leikkimistä, kertausta ja vaihtelua. Liikun nyt entistä vapaammassa tilassa. Sisätilan ominaisuudet ovat voimakkaan geometrisia: neliöitä, kolmioita, ympyröitä. Niiden luonne on staattinen, mutta samalla ne ovat yksinkertaistamista, joka viittaa abstraktiin maalaukseen. Geometriset perusmuodot esiintyvät kaikissa muinaiskulttuureissa, ja ne ovat täynnä henkistä ja eksistentiaalista symboliikkaa. Palaan sisimmässäni alkuperääni: kuvataiteilija ja kirjallisuustieteilijä on vihdoin löytänyt kodin, ei jaetun, vaan yhteisen sisäisen huoneen.

Käännös Birgitta Björkqvist

Interior

In an artist's life there comes a time when you need to review your production in retrospect. For me that time has come, mostly because of big changes in my personal life. Therefore it is natural for me to look back and thus create a sense of continuity ant to orientate myself in my new existence.

Looking back I can see that people and space have been my recurring subjects. I have painted the external space as well as the inner room of man. Regardless of which room I have painted, it has always been an existential place. The outer room has been turned into a metaphor for existence, a stage where man is a fleeting guest traveling through the passage of time, a vanishing figure, forever on the move. It is perhaps not surprising, given that the main thread, my overall theme has always been time and man.

Changes in my painting always turn up on their own accord. Everything that has emerged has been charged with a strong inner motivation and personal meaning. As I notice that my painting has taken a new direction, I have to start searching for the meaning of a fact that has already taken place. Sometimes I know at once what is going on. And sometimes I have to live with the uncertainty, until my paintings start to reveal their meanings. I have had many headaches this time: where do these paintings come from and what do they mean? The ting that has puzzled me the most is from where the interior, which never has had any meaning to me as a painter before, suddenly has emerged.

Changes in my painting have always been associated with changes in my outer life. For almost twenty years my husband and I have done a complete renovation of an old house. I have seen the ongoing change, old things have disappeared and emerged in a new form, new things have been built. The 150 year old house, which is situated in an old cultural landscape, gives me a real sense of being a part of historical time. During the slow, meditative construction work the house has become a part of me, and I have become a part of the house. A year ago I moved to Åland, after nineteen years of commuting. Country life has a different pace. I worried that I would become ”blind” and not notice the beauty of nature and the surroundings anymore, when I lived there all the time, but I can tell, with great satisfaction, that it has been just the opposite. New secrets open up in the silence and in the slowness. They only reveal themselves to you if you take the time to be still. The repetitive element in everyday life reveals an abundance of shades and variations. How does the light fall today? How does it wander through the room during different seasons and weather conditions? A dull and grey November day becomes a rich palette of changes that are constantly taking place. Every day has its own unique character. No day is ever the same. The repetitive element is present in my paintings, only a few subjects, loaded with new meaning in each painting.

In psychoanalytic theory the house stands for human identity. The long and slow construction of a house in the outer world has also meant the building of an identity, a journey inward. Building is yearning. Building is hoping. In my paintings the interior has come to mean both an outer concretely depicted room and an inner existential, poetic and imaginary room. A tense atmosphere, overlapping, ambivalence, a play with rhytm, repetition and variation are distinct features of the poetry. I now move in a freer space than before. The interior has strong geometric qualities: squares, triangles, circles. While they are static, they are also a kind of simplification, pointing to abstract painting. The basic geometric shapes are found in all ancient cultures, and they are loaded with spiritual and existential symbolism. Within me, I return to my origin, the painter and the literary scholar has finally found a home, an inner room that is not divided, but shared.

Galleri Kakelhallen Transport 2013

Turku harbor, Oil on board, 61x68 cm, 2003

In memoriam, 2002, 61x46 cm, Oil on board

Vacation in Spain, Oil on board, 61x68, 2003

Vacation in Spain, Oil on board, 61x68 cm, 2003

Viking Line, 68x61 cm, Oil on board, 2003

Untitled, Oil on board, 30x22 cm

Untitled, Oil on board, 22x30 cm

Untitled, Oil on board, 20x30 cm

Drawing, 16x25 cm

Drawing, 25x16 cm

Transport

For a long time now, I have been tempted by the thought of putting together an exhibition under the title Transport, but I have not found the right space, context or time for this. But finally the time and the place is right.

One of the reasons that Kakelhallen is an especially appropriate place for the exhibition Transport, is that I have been showing paintings here on many occasions since 1997. Part of my background as an artist, with all the changes that have occurred during the years, is firmly rooted in this specific space. The creative process of the artist can be described as a constant state of transit through time. The works of art that are finally part of the exhibition only represent a fraction of your production.

From a large selection of artworks you can select pieces for an exhibition on different grounds. Sometimes I choose what seems to be the the core of my production from a suite of paintings under a specific theme. Sometimes I choose to create a collection of something new and surprising that has emerged because I have stretched myself over my comfort zone. Sometimes a particularly successful series is chosen, and occasionally you choose a broader selection to see how different pieces work together in a meaningful whole.

Regardless of how the selection is done, many works are left out. Before each exhibition I have to decide what this exhibition is going to look like. I have to choose from a lot of different possibilities. My aim is always to conceal the chaos of trial and error of the creative process. And I share that ambition with most artists.

A large part of an artist's work consists of abidance and anticipation, of what I call a transport through time. Painting is always a connection between process and outcome. This involves individual paintings as well as selecting paintings for an exhibition. Painting is a cyclic process where elements alternately appear and disappear, to recur again in a fresh and processed form.

Today, exhibitions usually consist of homogeneous collections of art. Times are experimental and pieces that are sorted out because they do not fit into a suite, are hardly ever shown. You can easily get the impression that artists create straightforward entities, and the experimental side of painting remains unseen. Even art historians do their best to divide an artist’s life into different periods.

In an exhibition only some works from a period are shown, while others are left out. The pieces that are shown are acknowledged and seen by the audience. Even in the artist's own mind the exhibition becomes a milestone, a fait accompli. Thus the other pieces are quite unfairly sidelined. They are not inferior or less valuable, but they remain invisible and unseen.

Painting is a series of concrete decisions, where one thing leads to another. During the process everything is still possible and all the doors are open. But when you select the works for an exhibition, you go through one door and you close the others. Evidently you have a need to bring order and create stories. Transport is an exhibition about stories that have lived their lives invisible and in silence.

Transport

Minua on jo kauan houkuttanut ajatus pystyttää näyttely, jonka teemana on Transport, siirtyminen, mutta tähän ei ole löytynyt sopivaa tilaa, asiayhteyttä tai ajankohtaa. Nyt vihdoin minulla on tähän tilaisuus.

Tämän näyttelyn paikaksi sopii hyvin juuri Kakelhallen, koska vuosien varrella minulla on ollut täällä jo monta näyttelyä. Taustani kuvataiteilijana, kaikki vuosien varrella kokemani muutokset, ovat lujasti sidottu juuri tähän tilaan. Taiteilijan luovaa prosessia voi kuvata eräänlaisena ainaisena siirtymisvaiheena. Loppujen lopuksi vain murto-osa taiteilijan tuotannosta on mukana näyttelyssä.

Teosten karsiminen näyttelyä varten voi tapahtua monin eri perustein. Joskus valitsen tuotannostani ne teokset, jotka vaikuttavat olevan määrätyn sarjan tai teeman ydinteoksia. Joskus rakennan kokonaisuuden töistä, jotka ovat aivan uudenlaisia ja yllättäviä, joissa olen heittäytynyt oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Joskus valitsen jonkin erityisen onnistuneen kuvasarjan, tai sitten valitsen laajemman valikoiman, jolloin tarkastelen kuinka nämä erilaiset teokset ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja muodostavat kokonaisuuden.

Riippumatta siitä, millä perusteilla teoksia valitaan, suuri osa karsiutuu pois. Jokaista näyttelyä suunnitellessani, joudun päättämään minkälaiseksi juuri tämä näyttely muodostuu. Joudun valitsemaan monen eri vaihtoehdon välillä. Pyrkimykseni kuitenkin on, että yrityksistä ja erehdyksistä koostuva luovan prosessin kaaos jää näkymättömäksi. Suurimmalla osalla taiteilijoista on varmaankin tämä sama tavoite.

Mielestäni suuri osa kuvataiteilijan työtä on eräänlaista matkustamista. Matka on jatkuvaa muutosta ja siihen sopeutumista. Luomisprosessin ja lopputuloksen välinen suhde on aina osa maalaamista. Asiaan kuuluvat sekä yksittäiset maalaukset että eri näyttelyihin valitut eri maalauskokonaisuudet. Maalaaminen on syklinen prosessi, jossa eri ainesosat tulevat esiin, häviävät ja palaavat jälleen uudessa, työstetyssä muodossa.

Taidenäyttelyissä esitellään nykyään useimmiten yhtenäisiä teoskokonaisuuksia. Kokeiluun käytetty aika ja karsiutuneet teokset, jotka eivät sovi mihinkään kokonaisuuteen, eivät tule esille. Tästä syntyy helposti käsitys, että taiteilija luo suoraviivaisia kokonaisuuksia, ja maalaamisen kokeileva puoli jää näkymättömäksi. Myös taidehistorioitsijat luokittelevat parhaansa mukaan taiteilijan elämän eri kausiin.

Näyttelyssä on usein esillä vain osa jonkun aikakauden teoksista. Muut saman aikakauden teokset karsiutuvat pois. Näytteillä olevat teokset saavat osakseen huomiota ja tunnustusta. Myös taiteilijan omassa mielessä näyttely on virstanpylväs, tapahtunut tosiasia. Tällöin muut teokset jäävät epäoikeudenmukaisesti taustalle. Nämä teokset eivät ole huonompia tai vähemmän arvokkaita, mutta niistä tulee näkymättömiä.

Maalaus on sarja konkreettisia päätöksiä, jossa yksi asia johtaa toiseen. Prosessin aikana kaikki on vielä mahdollista ja kaikki ovet ovat avoinna. Kun taiteilja on valinnut teokset näyttelyynsä, hän on samalla astunut yhdestä ovesta sisään, ja sulkenut muut ovet. Ihmisellä on ilmeinen tarve luoda järjestystä ja kertomuksia. Transport näyttely on kertomus tarinoista, jotka ovat eläneet elämäänsä näkymättöminä ja hiljaa.

Transport

Jag har länge varit lockad av tanken att sätta ihop en utställning under titeln Transport, men inte hittat rätt utrymme, sammanhang och tidpunkt för detta. Nu har rätt tid och tillfälle äntligen kommit.

En av orsakerna till att Transport passar speciellt bra på Kakelhallen, är att jag har ställt ut här i flera omgångar sedan 1997. En del av min historia som konstnär, med alla de förändringar som sker under årens lopp, är konkret förankrad i just detta specifika utrymme. Den skapande processen som konstnären lever i, kan karakteriseras som ett ständigt transittillstånd. Det som sist och slutligen finns med på utställningen utgör bara en bråkdel av ens produktion.

Ur en stor mängd verk kan man inför en utställning sålla ut verk på olika grunder. Ibland väljer jag det, som verkar vara kärnan i produktionen av en svit under ett specifikt tema. Ibland väljer jag att bygga upp en helhet av något nytt och överraskande som har blivit till och där jag har sträckt mig över min komfortzon. Ibland väljs någon enskild speciellt lyckad serie eller så väljs ett bredare urval för att se hur sinsemellan olika verk samverkar i en meningsfull helhet.

Oberoende av hur man väljer, faller mängder av verk bort. Och jag är tvungen att för varje enskild utställning bestämma hur just den här utställningen ska se ut, av en mängd olika möjliga lösningar. Min strävan är dock alltid, att det kaos av försök och misstag, som den skapande processen ohjälpligen innebär, inte syns på utställningen. Och den här strävan delar jag med det stora flertalet av konstnärer.

En stor del av bildskaparens arbete består av det jag kallar transportsträckor. Att måla, innefattar alltid en relation mellan process och slutresultat. Det handlar både om enskilda målningar, och urval av verk till utställningar. Att måla är en cyklisk process, där element ömsom dyker upp och försvinner, för att igen återkomma i en ny och bearbetad form.

Så som utställningskulturen ser ut idag, visas ofta enhetliga helheter av verk. Tiderna av sökande och det som gallras bort för att de inte platsar i någon svit, visas nästan aldrig. Man kan lätt få en uppfattning av att konstnären skapar rätlinjiga helheter medan den sökande sidan av måleriet blir osedd. Även konsthistorikerna gör ju sitt bästa för att konstruera olika perioder i konstnärens liv.

En utställning innebär således, att en del verk från en viss tidsperiod visas, medan andra verk faller bort. De verk som är med på utställningen blir bekräftade, sedda av publiken. Även i konstnärens eget medvetande förankras utställningen som en milstolpe, ett avslutat faktum. Då faller andra verk helt orättvist i skymundan. Verken är inte sämre eller mindre värda, men de blir osynliga och osedda.

Måleriet är en räcka av konkreta beslut, där en sak leder till nästa. Under processen är allt ännu en mångfald av möjligheter och öppna dörrar. När man väl har valt ut verken för utställningen, har man gått in genom en dörr och samtidigt stängt de övriga. I mänskan finns tydligen ett behov av att skapa ordning och berättelser. Transport är en utställning om berättelser som har levt sitt liv i det osynliga och tysta.